RajakivenKiertäjät

Lippu ja tunnus

Lipun on suunnitellut Visa Liippola, ja se on hyväksytty käyttöön 21.11.1987. Lippumme voitti vuoden 1987 heraldiikkapalkinnon.
tunnus
RajakivenKiertäjien tunnus Lipun keskellä oleva neliö kuvaa rajakiveä. Sen sivuitse kulkee neljä polkua, joita pitkin rajakivenkiertäjät kulkevat. Polut kuvaavat kotia, uskontoa, isänmaata ja lähimmäistä. Polut menevät ristiin, mikä kuvastaa yhteyttämme seurakuntaan. Partioaatetta puolestaan kuvastavat Tyttöjen maailmanliiton merkit polkujen päissä.


Lipun sini-keltaiset värit ovat periytyneet emolippukuntamme Rantakaarinoiden lipun väristä. Valitsimme värit korostamaan lippukuntiemme yhteenkuuluvuutta. Samaan ratkaisuun päätyivät myös kaksi muuta Rantakaarinoista polveutunutta uutta lippukuntaa.

Lipun kuvio on samalla lippukunnan tunnus. Tunnus on ommeltuna RajakivenKiertäjien huiviin siten, että kaksi partiopolkua jatkavat matkaansa aina huivin yhteensolmittaviin kulmiin saakka. Lisäksi tunnus on RajakivenKiertäjien omassa, vuonna 1994 perustetussa ansiomerkissä.

RajakivenKiertäjien ansiomerkki voidaan myöntää ansioituneelle partiolaiselle samoin kuin partio- ja vartionjohtajille lippukunnan hyväksi tehdystä työstä. Merkin voi saada myös lippukunnan ulkopuolinen henkilö erityisen hyvin perustein. Merkit myönnetään kerran vuodessa ja jaetaan keväisen lupauksenantotilaisuuden yhteydessä.

Poutapilvi web design Oy