Kaikki pestit
Pestien parempi vaihtuvuus oli yksi tavoite RKK – haaveiden lippukunta -projektissa. Tältä sivulta löydät muita rajakivenkiertäjien pestejä. Näillä pesteillä on tällä hetkellä tekijä, mutta sama ihminen samaa pestiä tuskin tekee ikuisesti vaan haluaa vaihtuvuutta. Voit jo miettiä, mitä pestiä haluaisit tehdä lippukunnassamme tulevaisuudessa alla olevia pestejä selaamalla. Joihinkin näihin pesteihin, kuten Kiertäjän toimitukseen, voi tulla myös jatkuvasti mukaan.
Hallinnon pestejä
Lippukunnanjohtaja
Lippukunnanjohtaja eli LPKJ johtaa koko lippukunnan toimintaa ja on ajantasalla niin lippukunnan omasta toiminnasta kuin partiomaailman muista ajankohtaisuuksista. Lippukunnanjohtaja valmistelee ja vetää noin kerran kuussa olevat johtajiston kokoukset ja edustaa lippukuntaa erilaisissa yhteistyötapaamisissa muiden toimijoiden kanssa. Lippukunnanjohtaja kuuluu lippukunnan hallitukseen.
Lippukunnanjohtajan apulainen
Lippukunnanjohtajan apulainen eli LPKJA vastaa lippukunnan hallinnosta ja on hallituksen puheenjohtaja. LPKJA valmistelee hallituksen kokoukset sekä kaksi kertaa vuodessa pidettävät yhdistyksen viralliset kokoukset. Tarvittaessa LPKJA sijaistaa lippukunnanjohtajaa. Lippukunnanjohtajan apulainen kuuluu lippukunnan hallitukseen.
Pestijohtaja
Pestijohtaja on lippukunnan “henkilöstöjohtaja” eli vastaa siitä, että jokaisessa pestissä on tekijä ja miettii ennakoiden tulevia pestimuutoksia ja rekrytointitarpeita. Pestijohtaja osaa kertoa erilaisista osaamista lisäävistä koulutuksista ja kannustaa muita johtajia lähtemään pesteihin sopiville kursseille. Pestijohtaja kuuluu lippukunnan hallitukseen.
Ohjelmajohtaja
Ohjelmajohtaja vastaa lippukunnan toiminnan sisällöstä ja partiomaisuudesta sekä siitä, että kaikille ikäkausille on tarjolla heille suunnitellun partio-ohjelman mukaista toimintaa. Ohjelmajohtaja tietää myös niistä partiotapahtumista, joita järjestetään muiden kuin oman lippukuntamme toimesta ja tiedottaa niistä muille lippukuntalaisille. Ohjelmajohtaja kuuluu lippukunnan hallitukseen.
Sihteeri
Lippukunnan sihteerin vastuulla on erilaisten paperiasioiden hoitaminen ja pöytäkirjojen kirjaaminen esimerkiksi suunnilleen kerran kuussa olevista johtajiston kokouksista. Sihteeri huolehtii vuosittain myös erilaisten tilastotietojen kokoamisesta ja toimittamisesta eteenpäin.
Rahastonhoitaja
Rahastonhoitaja huolehtii lippukunnan raha-asioista ja seuraa lippukunnan tilien rahaliikennettä. Hän maksaa lippukunnalle tulevat laskut ja erilaiset toiminnan järjestämisestä syntyvät kulukorvaukset sekä huolehtii retkimaksujen laskuttamisesta. Rahastonhoitaja myös valmistelee vuosittain lippukunnan talousarvion ja tekee tilinpäätöksen. Rahastonhoitaja kuuluu lippukunnan hallitukseen.
Jäsenrekisterin hoitaja
Jäsenrekisterin hoitaja huolehtii siitä, että jäsenrekisteri Kuksa on ajantasalla lippukuntamme osalta. Hän ylläpitää tietoja lippukuntaan liittyneistä ja eronneista jäsenistä. Kuksaan merkitään myös tiedot siitä kuka johtajista hoitaa mitäkin pestiä, joista muodostuu jokaiselle oma partio-CV. Jäsenrekisterin hoitaja myös auttaa tarvittaessa tapahtumailmoittautumisten teossa Kuksassa, jos niissä on ongelmia.
Hallituksen jäsen
Lippukunnan hallitukseen kuuluu joka vuosi 3-10 jäsentä. Osa hallituksen jäsenistä kuuluu siihen pestinsä puolesta, mutta hallitukseen valitaan aina myös jäseniä, joilla ei ole muuta isoa hallinnollista pestiä. Hallituksen jäsenet osallistuvat hallituksen kokouksiin, joita on noin seitsemän kertaa vuodessa ja ovat mukana lippukunnan toiminnan kehittämisessä ja päättämässä muun muassa lippukunnan rahojen käytöstä.
Ikäkausitoiminnan pestejä
Ikäkausivastaavat, vastaavat luotsit
Jokaiselle ikäkaudelle eli sudenpennuille, seikkailijoille, tarpojille, samoajille ja vaeltajille on nimetty oma ikäkausivastaava. Nuorempien ikäkausien ikäkausivastaavat ovat ryhmänjohtajien tukena, auttavat partiomaisen toiminnan suunnittelussa ja koordinoivat ikäkauden yhteisiä tapahtumia. Samoajien ja vaeltajien eli yli 15-vuotiaiden ikäkausivastaavat huolehtivat siitä, että näihin ikäkausiin kuuluville on tarjolla omaa tekemistä erilaisten johtajatehtävien lisäksi. Ikäkausivastaavat saavat omaan pestiinsä tukea ohjelmajohtajalta.
Akela
Akela eli laumanjohtaja vastaa oman sudenpenturyhmänsä eli lauman toiminnasta. Sudenpennut ovat 1.-3. luokkalaisia partiolaisia. Akelana toimitaan aina pareittain, joskus laumalla voi olla useampikin johtaja. Akelat ovat useimmiten täysi-ikäisiä johtajia. Akelat suunnittelevat oman laumansa toiminnan, valmistelevat ja johtavat ryhmän viikoittaiset kokoukset ja osallistuvat sudenpentujen yhteisten retkien ja muiden tapahtumien järjestämiseen.
Sampo
Sampo vastaa oman seikkailijaikäisten ryhmänsä eli joukkueen toiminnasta. Seikkailijat ovat 4. ja 5. luokkalaisia partiolaisia. Sampona toimitaan aina pareittain, joskus joukkueella voi olla useampikin johtaja. Alaikäisten sampojen tukena on aina myös aikuinen johtaja. Sammot suunnittelevat oman joukkueensa toiminnan, valmistelevat ja johtavat ryhmän viikoittaiset kokoukset ja osallistuvat seikkailijoiden yhteisten retkien ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Aikuisen sammon rooli voi vaihdella ryhmästä riippuen; hän voi olla mukana ryhmän toiminnassa viikottain ja omalta osaltaan myös suunnitella ja vetää ryhmän kokouksia tai olla enemmän taustatukena.
Tarpojaluotsi, tarpojavartion johtaja
Tarpojaluotsit vastaavat oman tarpojaikäisten ryhmänsä eli vartion toiminnasta. Tarpojat ovat 6.-8. luokkalaisia partiolaisia. Vartionjohtajana toimitaan aina pareittain, joskus vartiolla voi olla useampikin johtaja. Luotsit suunnittelevat oman vartionsa toiminnan, valmistelevat ja johtavat ryhmän viikoittaiset kokoukset ja osallistuvat tarpojien yhteisten retkien ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Nuoremmilla johtajilla on tarvittaessa tukena aikuinen tarpojaluotsi, jonka rooli voi vaihdella ryhmästä riippuen; hän voi olla mukana ryhmän toiminnassa viikottain ja omalta osaltaan myös suunnitella ja vetää ryhmän kokouksia tai olla enemmän taustatukena.
Aikuisluotsi
Aikuisluotsi järjestää toimintaa lippukunnan kaikille aikuisille, jotta kaikilla olisi omien pestien lisäksi myös muuta kivaa partiotekemistä johon voi vain tulla mukaan. Aikuisten toimintaa on tällä hetkellä suunnilleen kerran kuussa ja välillä pidetään myös aikuisten omia viikonloppuretkiä.
Muita pestejä
Perhepartio-ohjaaja
Perhepartio-ohjaajat koordinoivat noin kerran kuukaudessa olevaa perhepartiotoimintaa. Perhepartio on alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen suunnattua partiomaista toimintaa, johon osallistutaan yhdessä oman aikuisen kanssa. Toimintaa suunnitellaan usein yhdessä kaikkien mukanaolevien perheiden kanssa.
Koloemäntä
Koloemäntä huolehtii siitä, että lippukunnan kokoontumispaikka eli kolo pysyy järjestyksessä ja että sieltä löytyy toimintaan tarvittavaa kalustoa ja muuta materiaalia ryhmien kokouksiin. Isommista kalustohankinnoista päätetään hallituksessa. Tarvittaessa koloemäntä järjestää yhteiset talkoot tai muun siivoustempauksen, jos hommia on enemmän.
Kiertäjän päätoimittaja ja toimituskunta
RajakivenKiertäjillä on oma lippukuntalehti Kiertäjä, joka ilmestyy säännöllisesti neljä kertaa vuodessa. Lehden teosta vastaavat Kiertäjän päätoimittaja, taittaja ja muu toimituskunta. Juttujen kirjoitusvastuuta jaetaan myös muille johtajille. Päätoimittaja suunnittelee jokaisen lehden sisällön ja jakaa tehtävät toimituskunnalle.
Aikuisen partiokummi
Aikuisen partiokummi on lippukunnassa jo pidempään toiminut johtaja, joka toimii tukena lippukuntaan uutena jäsenenä tulevalle aikuiselle. Kummi auttaa uutta aikuista tutustumaan lippukunnan muihin johtajiin, toimintatapoihin ja pääsemään mukaan porukkaan. Kummi auttaa uutta aikuista myös löytämään itselleen sopivan pestin tai muuta partiotekemistä.
Ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja ja ansiomerkkitoimikunta
Partiossa on oma ansiomerkkijärjestelmänsä ja ansiomerkit ovat yksi tapa kiittää hyvin hoidetusta pestistä ja partion eteen tehdystä työstä. Lippukunnassa on oma ansiomerkkitoimikunta, joka huolehtii puheenjohtajansa johdolla siitä, että merkkejä ehdotetaan säännöllisesti ja monipuolisesti eri-ikäisille johtajille.
Viestintävastaava
Lippukunnan viestintävastaavat kehittävät lippukunnan viestinnän kokonaisuutta ja vastaavat siitä, että lippukunnan toiminta näkyy myös ulospäin. Lippukunnassa on käytössä monia erilaisia viestintäkanavia niin sisäiseen kuin ulkoiseen viestintään ja viestintävastaavat miettivät mitä tapoja milloinkin on hyvä käyttää.
Turva-aikuinen
Turva-aikuisen tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikilla lippukuntalaisilla on kaikinpuolin hyvä ja turvallinen olla silloin kun he osallistuvat lippukunnan toimintaan. Tavoitteena on puuttua mahdollisimman nopeasti tilanteisiin, joissa vaikuttaa siltä, että joku on esimerkiksi jäämässä porukan ulkopuolelle. Turva-aikuisen ja muidenkin johtajien pesteihin liittyy partion Turvallisesti yhdessä -koulutus.